Horoskoopin historia, osa 4

Sunday Expressin jälkeen vuonna 1930 suureen suosioon ja tilaisuuteen tarttui myös muun muassa People-lehti julkaisemalla palstaa Plan With The Planets. Yhdysvalloissa alkoi 1930-luvun alussa ilmestyä useissa lehdissä erilaisia astrologisia kolumneja ja horoskooppipalstoja. 

Englannissa horoskoopin voittokulku sai todellisen sysäyksen eteenpäin kuitenkin vasta vuonna 1955, kun sotien aikainen epäsäännöllisyys palstojen ilmestymisessä loppui ja horoskooppikäsitteet vakiintuivat arkikieleen.  Joka tapauksessa lumipalloefekti oli jo valmis, ja horoskooppien valtakausi oli alkanut. Loppu onkin sitten historiaa, nykyisin ne löytyvät useista lehdistä. Esimerkiksi Englannissa 1980- ja 1990-luvuilla naistenlehtien ensimmäiseksi freelance-avustajaksi palkattu henkilö oli useimmiten juuri astrologi pitämään horoskooppipalstaa!

Mitä tapahtui, jos horoskooppi unohtui lehdestä?

Jos suosittu horoskooppi syystä tai toisesta puuttui lehdestä, jo 1930-luvulla havaittiin, että niitä lukeva laaja ja innostunut yleisö suorastaan kimpaantui. Näin kävi Daily Express -lehdelle vuonna 1934, kun lehti meni painoon ilman suosittua horoskooppia. Lehti kirjoittikin lukijoilleen julkisen anteeksipyynnön:  

Daily Express ei enää koskaan kyseenalaista lukijoiden kiinnostusta astrologiaan …  Alkaen klo 1.00 yöllä sanomalehteen tulvi suuttuneita puhelin- ja henkilökohtaisia tiedusteluja, joissa vaadittiin tietää mitä horoskoopille oli tapahtunut! Erillinen tiimi delegoitiin käsittelemään näitä kyselyjä. Se vietti useita työpäiviä lukemalla horoskooppia puhelimitse ja lähettämällä horoskooppitekstejä maakunnissa asuville lukijoille … Päivä, jolloin horoskooppi jätettiin pois, muistetaan aina, sillä se aiheutti tavatonta haittaa toimistossa sekä häiritsi tuhansien lehdenlukijoiden rauhaa. 

Horoskoopin vaiheita

Horoskoopit ovat sittemmin käyneet läpi useita vaiheita. 1900-luvun alun innostuksen ja ihastuksen jälkeen horoskoopit ovat kokeneet vahvaa vastarintaa niin skeptikkojen kuin astrologienkin puolelta. Skeptikot ovat kritisoineet astrologiaa pelkkinä horoskooppeina ja astrologit puolestaan ovat olleet nyreissään astrologian marginalisoinnista yleisiksi ja yksinkertaisiksi horoskoopeiksi. 

Astrologian sisällä on esitetty horoskooppien ilmestymisen alusta asti kritiikkiä. Esimerkiksi kuuluisa astrologi Charles Carter kirjoitti vuonna 1938 horoskooppien muuttaneen yleisön suhtautumista astrologiaa kohtaan. Horoskoopit kavensivat käsitystä astrologiasta:

Tiedekin on kokenut suuren muutoksen. Uusi astrotoimittajien rotu on syntynyt ja uusia astrologisia aikakauslehtiä on ilmaantunut, ja sitä nuoruudenaikaista hyvin pientä, mutta innostunutta astrologista maailmaa ei ole enää.    

Horoskoopit ovat silti olleet suosittua lehtien sisältöä ja vaikkeivät edustakaan koko astrologiaa, ne ovat toimineet viihteellisenä ikkunana astrologiaan. Niiden on selitetty toimivan myös kritiikkinä vallitsevalle ”kulutushysterialle” ja tarjoavan mahdollisuuden ajatella, että maailmassa on jotain muutakin kuin kuluttaminen, esimerkiksi itsen kehittäminen. Kärjistäen horoskoopit tarjoavat voimaantumismahdollisuuden niille, joilla ei ole suoraa yhteiskunnallista valtaa. 

Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä, että horoskoopit ovat tulleet jäädäkseen. Uusi horoskooppiaaltokin on alkanut joitakin vuosia sitten. 

Horoskooppi vietti aiemminkin pyöreitä vuosia

Kun joitakin vuosia sitten näytti siltä, ettei lehdissä ilmestyneiden horoskooppien taustoista ollut tietoa toimittajillakaan, kirjoitin aiheesta jutut vuonna 2005 Journalistilehteen (horoskooppi täytti 75 vuotta) sekä vuonna 2010 Kalevaan ja Sunnuntaisuomalaiseen (horoskooppi täytti 80 vuotta). 

Huvila Härässä vietämme tänä vuonna horoskoopin ysikymppisiä. Gallerian näyttelyssä on esillä horoskoopin nimikkonäyttely. Leijona-paviljongista löydät Leijonan, Neitsyen, Vaa’an, Skorpionin, Vesimiehen ja Ravun nimikkohuoneet. Horoskooppisalissa puolestaan ovat Oinaan, Härän, Kaksosen, Kalojen, Kauriin ja Jousimiehen omat huoneet. 

Lisäksi näyttelyssä voit tutustua myös Joulukatuun, joka esittelee joulun historiaa astrologian näkökulmasta (Betlehemin tähti ja itämaan tietäjät) sekä Aikagalleriaan, jossa tarkastellaan aikaa astrologisesti. Mukana näyttelyissä on myös tietysti Horoskooppilavatanssit! 

Huvila Härän kesäkahvila ja näyttelyt ovat avoinna ke-su klo 10-17. Tervetuloa!

Horoskooppi 75 vuotta

 Horoskooppi 80 vuotta

 Horoskooppi 80 vuotta

© Huvila Härkä 2020